tammikuuta 14, 2021

RUNOILTA : Immi Hellén


Tunnelmallinen ilta runouden parissa.

Pimeinä talvi-iltoina on mukavaa käpertyä nojatuoliin huovan alle ,kädessä höyryävä muki kaakaota. Sytyttää pari kynttilää ja etsiä rakkaat runokirjat.

Pidän runoista. Niitä on erityisen kiva lukea ääneen. Olenhan itsekin runoja rustaillut silloin muinaisessa nuoruudessani. Kirjoitukset ovat tuhoutuneet tai kadonneet, kun ovat hautautuneet pöytälaatikkoon.



Tänään valitsin runoja  Immi Helléniltä ,sillä tänään on hänen syntymäpäivä. 

Oma innostukseni Immi Hellénin runoihin heräsi vuosia sitten, kun etsin oppilailleni runoja kevätjuhliin. Monet Hellénin runoihin sävelletyt laulut ovat minulle jo lapsuuden tuttuja.


Immi Hellén syntyi kanttoriperheesen  (14 tammikuuta 1861 Kuorevesi - 20 tammikuuta1937 Helsinki ) Toimi opettajana Helsingissä 40 vuotta. Suomen rakastetuimpia runoilijoita ja oli yksi ensimmäisiä suomeksi kirjoittavia lastenrunoilijoita. 

Reilun tuhannen runonsa joukosta on monet lastenlaulut saaneet sanoituksen, kuten :

  • Pieni nokipoika vaan...
  • Oravan pesä " Kas kuusen latvassa oksien alla..."
  • Peipon pesä " Koivun oksaan korkealle..."
  • Peltohiiri
  • Mansikkatyttö
  • Paimen poika " Jäi toiset aamulla nukkumaan..."
  • Mä olen niin pienoinen
  • Koskettavan surumielinen : Suojelusenkeli " Maan korvessa kulkevi lapsosen tie..."
  • ...ja iki-ihana Joulukirkkoon " Kello löi jo viisi..."
Runot ovat todella ihania ,herttaisia ja iloisia. Ne tuovat tuulahduksen lämpimästä, turvallisesta kodin maailmasta, läheisten ihmisten kanssa vietetyn ajan merkityksestä, luonnosta ja sen suojelemisesta. 

Lapsuudessani meitä lapsia ohjattiin kodin pikku askareisiin ja muistan pullantuoksuisen äitini usein laulavan puuhastellessaan, saaden meidät lapsetkin innostumaan kotitöistä.


  🎝🎝 " Äiti leipoo hymyellen. Kelle leivot äiti,kelle ?Vielä kysyt kelles muille: pienoisille piimäsuille.

Tää on kakku pikku Annin, tuo on Heikin ,tää on Hannin.Tämän saapi pikku Asta, joll`on yksi hammas vasta.

Tehdään muita murakampi, hiukan muita makeampi.Oisko onneks`joka muru ! Siit´on äidin ainut suru.

Leivät nousee ,hiipuu uuni,miss´on pienet piimäsuuni ? Kätken kakkuu kaipausta ,sirottelen siunausta.

Rakkautta rahdun verran - toinen teille leipoo kerran. Äidin kakku makeaisin, sitä ah, jos aina saisin ! "  🎜🎜🎜

Hyvää huomenta Punahilkka :Tämä huumorilla höystetty runo ajoittuu vuoteen 1909


AAMUKAHVILLA -Immi Helén

" Kukko : Hyvää huomenta ,punahilkka !

Miltäs se maistuu kahvitikka ?

Kana: Ah se on aivan liian kuumaa,

kieltäni polttaa, päätäni huimaa

Kukko: Kahvi on hyvää - mitä mä kuulen ?

Huonolla tuulella, rouvani luulen.

Kana: Eipä se olisi kuumaa lainkaan,

voi mitä unissa nähdä sainkaan!

Kukko: Kerro se mulle,kullanmuru,

kertoen aina haihtuu suru.

Kana: Mull`oli piilossa pesä uusi,

munia siinä jo viisi ,kuusi.

Lapset sen löysivät,ai ai,ai !

Rintani haikean haavan sai.

Kukko: Rauhoitu,rauhoitu,armas Lotta,

eihän se edes ollut totta."


Kerrotaan kuinka nuoren neitosen seminaarivuosinaan kynttilä paloi myöhään hänen huoneessaan. Siellä Immi Hellén hiljaisuudessa yksinään kirjoitti ylös ajatuksiaan runon muodossa, jotka vielä tänäkin päivänä koskettavat syvästi yhä uusia lukijoita. 

Hongan haastelua - Immi Hellén

Näin neuvoi nuorille vesapuille

honka harmaa,

hän haasteli metsän maitosuille

kieltä varmaa:

Maan poveen juurenne painakaatte

syvään, syvään,

te siitä elämän tukea saatte

vauhtiin hyvään !

Päin taivasta sitten tähdätkäätte

pontevasti

ja nuorena nousta päättäkäätte

tähtiin asti !

Te keväisin kilvan kasvakaatte

kerkkää uutta

ja silmihin rohkeina katselkaatte

vastaisuutta!

Taas uljaina latvaa häilykäätte

lailla nuorten

ja ydin terveenä säilyttäkää

alla kuorten!

Ei kestä konsana tuulta suurta

hento houkka,

se, jonka elämän ydin juurta

jäytää toukka.

Me vanhat kuolemme kunnialla

tieltä uuden,

kun näimme harmaiden lakkain alla

vastaisuuden.

 


Kotini  Immi Hellén

Silmät avaan aamusella,

nousen,riennän ikkunaan.

Näen tyynen kotirannan,

viheriäisen pihamaan.

Puut ja pensaat kutsuu sinne

metsän varjoon vilpoiseen,

tunnen niityn kukkain tuoksun,

kuulen kiurun säveleen.

Istun kodin portahilla,

kiitos nousee rinnastain.

Kysyn kyynelsilmin - näin miks`

kaunihin mä kodin sain ?

- Kesävihantina tuolla

kotipeltoin pientareet,

isän aura pellon kynti,

höysti isän askeleet.

Kotipolkuja mä kuljen,

joka kumpu tarinoi,

joka aho, aitovieri

mulle säveleitä soi.

Veikko reipas vierääläni,

sisko kättä tarjoaa.

Ja kun katson kauemmaksi -

siell`on suuri synnyinmaa.

Metsän polkujakin kuljen

salomaahan synkeään,

mutta sieltä tieni tuopi

tänne kotiveräjään.

On kuin täältä ääni hellä

kotiin kutsuis kulkijaa -

eikös helmaan oman äidin

armas oisi uinahtaa.

Silmät suljen iltasella,

kädet liitän ristihin.

Nyt sen tiedän ,näin miks`sain mä

kodin armaan ,kaunihin.

Suo mun turvaks`nousta sille,

voimat lapsen varttukoon !

Kotia ja kotimaa

taivaan Herra siunatkoon !




Lämminhenkistä tunnelmaa runoiltaa ! 

- Mirja Mirjami


3 kommenttia: